![]() |
|||||
Mitä sinä etsit? -kesäjuhlat 16.-19.7.2009 Suolahden Asemakadun koulun kentällä |
|||||
| INFO | PUHUJAT | OHJELMA | ARKISTO | KUVAT | HISTORIA |
|
Mitä Sinä etsit? -kesäjuhlien idea syntyi syksyllä 2004 Kesäjuhlien järjestämiseksi perustettiin työryhmä vastaamaan suunnittelusta. Väinö Moision tapahtumalle ideoima teema, "mitä sinä etsit?", kuvastaa ihmisen hengellistä etsintää. 2005 Ensimmäiset Mitä Sinä etsit? -kesäjuhlat järjestettiin 4.-7.8. 2005. Juhlateltta vuokrattiin helluntaiherätyksen Iso Kirjasta ja teltta täyttyi runsaslukuisesti kuulijoista ensimmäisestä illasta lähtien. Puhujavieraina juhlilla olivat pastori Asko Tynjälä ja evankelista Juha Ketola. Musiikista vastasivat Leif Lindeman sekä Ulla ja Paavo Pihlainen. Lisäksi juhlilla esiintyi seurakuntien omaa musiikkiväkeä; Pisara-lauluryhmä, Valoansa-bändi, DadIs-yhtye, Jarmo Oksanen sekä Ristinsotilaat. 2006 Hyvin sujuneen yhteistyön pohjalta seuraavat kesäjuhlat päätettiin järjestää samalla teemalla. Teltta vuokrattiin tällä kertaa Vapaakirkon Kiponniemestä ja jälleen saimme iloita runsasväkisestä juhlayleisöstä koko juhlien ajan. Juhlat aloitti romanilaulaja Marko Lindroos. Saimme myös kuulla Äänekosken Helluntaiseurakunnan juuri työnsä aloittanutta pastoria Mika Turusta. Viikonlopun tilaisuuksissa puhui entinen huippukävelijä ja MM-kultamitalisti, nykyinen kansanedustaja Sari Essayah, jolla oli rohkaiseva ja ajankohtainen sanoma tämän päivän tavallisille ihmisille. Lisäksi juhlilla esiintyi Sumiaisten kirkkokuoro johtajanaan Päiviö Turtiainen, Vapaaseurakunnan kuoro, DadIs-yhtye, Miesten lauluryhmä, Jarmo Oksanen, Pisara-lauluryhmä sekä nuorten kuoro. 2007 Yhteiset kesäjuhlat järjestettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin. Vuonna 2007 suurin osa tilaisuuksista oli koko Ääneseudulla kuunneltavissa suorana lähetyksenä paikallisradiosta, Radio Marsista. Esiintyjinä oli monille tuttu entinen tenavatähti, laulaja Leif Lindeman, sekä ympäri maailmaa kiertävä gospel-laulaja René Laulajainen. Puhujavieraina saimme kuulla 10 vuotta Suolahdessa palvellutta, nykyisin Kouvolassa vaikuttavaa pastori Tuomo Mantsista sekä Kiponniemen koulutuskeskuksen johtaja Pertti Rätyä. 2008 Neljännet Mitä sinä etsit? -kesäjuhlat vietettiin heinäkuun lopulla kauniissa säässä, vaikka kesä muutoin olikin sateinen. Tilaisuudet vetivät väkeä tuttuun tapaan teltan täydeltä lähes joka iltana. Tilaisuuksia kuunneltiin suorana myös netin välityksellä. Juhlat alkoivat torstaina Kauhavan Vapaaseurakunnan pastorin Veijo Heikkilän vierailulla. Perjantaina saimme kuulla Evankelisluterilaisen kirkon edustajia seurakuntapastori Matti Ylistä ja laulaja-evankelista Kyösti Kytöjokea. Helluntaiseurakunnan lähetti Hannu Lahtinen toi lauantaina innostavia terveisiä lähetyskentiltä, ja sunnuntaina pastori Tia Nuutinen Helsingistä julisti evankeliumin valloittavaa ilosanomaa.
|
|||||
| mitasinaetsit.info | |||||